"Etsin osaa itseäni jostain. Välillä tuntuu että olen taas kokonainen. Lopulta huomaan sen johtuvan Sinusta. Aina kun olen lähelläsi olen kokonainen. Kun kosketat minua tunnen sen joka solullani. Kosketuksesi on lämmin ja pehmeä, se saa minut värisemään. Huulesi ovat pehmeät kun suutelet minua. Ilman sinua olen heikko ja hauras, kun taas olen vierelläsi minulla ei ole hätää. En halua päästää ikinä irti, haluan aina olla yhdesää. Me kuulumme toisillemme, tiedäthän sen.
Olet minulle kuin huume. Tarvitsen sinua aina vain enemmän. Mikään ei saa minua samallaiseksi kuin sinä. Olen osa sinua ja sinun elämääsi. Kulta ethän ikinä jätä minua tai muuten hajoan ja viet osan minusta mukanasi. Haluan vain sanoa tämän sinulle, hiljaa kuiskaten: Rakastan Sinua!"
Kyynel virtaa poskelleni polttavana ja suolaisena. Se vie minusta jotain pois.
Sinä katsot minua pienenä ja surullisena. Elää emme enää näin vois. Tuskani painaa sieluani. Haluan ottaa sen sieltä pois.
Siksi rakkaani en voi olla enää lähelläsi.
Vaan lähden nyt luotasi kauas pois.
Tapaamme ehkä vielä joskus., toivottavasti ymmärrät kunnioittaa minua silloin.
Toivottavasti rakastat minua edes hetken kun joskus tapaamme jälleen.
Toivon koko sydämmestäni että ymmärrät joskus tunteeni sinua kohtaan.
Toivon että tulet joskus kaipaamaan minua ja toivomaan ettet olisi päästänyt minua.
Rakastan sinua nyt ja tulet pysymään ainiaan sydämmessäni, sitä et voi sinä eikä kukaan muukaan muuttaa.
Kaikki
tyrkyttivät meitä toisillemme, mutta sinä torjuit minut, kieltäydyit
näyttämästä tunteitasi. Toivottavasti joskus ymmärrät, toivottavasti
kadut, Rakkaani! -Kopiotu...
"Junalaiturit ovat niitä varten jotka haluavat paeta jotakin. On helppoa odottaa junaa ja sitten astua ja kulkeutua jonnkekkin kauas pois. Jonakin päivänä itsekkin huomaan istuvani laiturilla, vilkaisen kelloa ja huomaan että olen viisi minuuttia myöhässä edellisestä junasta. No onhan minulla aikaa odotaa. Seuraavat puolituntia kuluvat valuen. Vilkuilen kelloa ja kun on enää viimeisiä minuutteja aikaa ympärilleni virrata muitakin ihmisiä jotka pakenevat jotakin. Huomaan etten ole yksinäni tässä asiassa.
Junan valot alkavat heijastamaan jostain kaukaisuudesta. Nyt en enää olekkaan varma haluanko astua kyytiin ja paeta vaiko jaksaisinko tällä kertaa taistella kaikkea vastaan. Juna pysähtyy aivan nenäni eteen ja kun ovet avautuvat astun askeleen taaksepäin. Ovet avautuvat ja sieraimiini pöllähtää jokin makea haju. Se houkuttelisi minua ja huomaan, että olen jo astumassa junaan. Takanani oleva huokaiseen korvani takana hermostuneesti kun minulla kestää. Väistän ja jään vielläkin miettimään mitä olen tekemässä. Juna suhahtaa ja antaa merkin että on lähdössä. Ovi sulkeutuu edestäni ja jättää minut tähän kylmyyteen. Juna nytkähtää liikkeelle ja jään laiturille seisomaan kuin kuollut. Osa minusta näköjään meni junaan ja jätti vain ruumiin laiturille. Astelen takaisin penkille joka on takanani. Penkissä on vanha istuma jälkeni mutta jostain syystä ruumiini ohjautuu uudelle kohdalle. Kun istahdan penkki on kylmä ja se jäädyttää ajatuksenikin. Jään taas siihen istumaan ja odottamaan seuraavaa junaa. Katse tyhjyyteen päin ja ajatuksia ei ole. Ympärilläni ihmiset vaihtuvat hetkittäi. Minä vain istun ja lasken sydämmeni rytmiä."
Eilen illalla ku makoilin sängyssä kuunnelle musiikkia ni ajatuksissa pyöri taas kaiken näköistä erilaista asiaa ja juttua. Semmosii syvällisiä juttuja ja muutakin. Saattoi kyllä johtuu musiikistakin kun kuuntelin tietynlaista musaa niin se pisti ajtukset muualle. Tässä vähän ajatuksia siis eiliseltä... ->
"Kävellessäni yksin hiljaisella kadulla huomaan että ympärilläni ei ole enää mitään. Kaikki on ajan myötä hävinnyt siintä pikkuhiljaa. Ainoastaan muutama on siihen jäänyt ja pysynyt. Pysyykö he viällä jatkossakin siinä? Sitä ei voi koskaan tietää. Yritän kuitenkin kaikin voimin pitää heidät lähelläni mutta välillä tuntuu että kun yritän ajan heidän aina vain kauemmas. Täytyy siis opetella pitämään ja olla pitämättäkii.
Jatkan kävelyä tietämättä minne olen matkalla. Uudet maisemat piristävät mieltäni. Tuleeko tulevaisuudessa mitään mikä enää piristää vai onko koko maailmassa enää vain surua ja pahuutta. Kaikki aina hokevat minulle että ajattele positiivisesti mutta miten se on mahdollista elämässäni. Kun ei kukaan tiedä mitä pääni sisällä liikkuu, heidän on vaikea alkaa neuvomaan minua. Se on jo saavutus jos itse tiätää mitä ajattelee. Päivät menevät siinä että pelkää huomista ja sitä mitä se tuo tullessaan.
Onneksi ne jotkut harvat jotka ovat pysyneet lähelläni jaksavat kannustaa minua vielläkin. Olen heille paljon velkaa siintä. Vaikka itse en välttämättä ole aina ollut parhainta seuraa niin silti olen aina välittänyt niistä jotka välittävät minusta. Vaikka siltä ei ole aina vaikuttanutkaan. Uudetkin ystäväni ovat lähentyneet kanssani ja toivon että heistä rakentuu lisää "suojaa" ympärilleni. Ja että heistäkin tulee niinkuin vanhoistakin ystävistä, luotettavia ja elinikäisiä."
