tiistai 26. helmikuuta 2013

Asikkala

Pitkään aikaa ei ookkaan päässyt tänne kirjottelemaan. Nytten sattuikin sopiva hetki.

Koulussa on nytten nuo ATTO-aineet, joka puuduttaa koulu innostuksen rattoisan alku vuoden jälkeen. On eteen tullut outoja ja myös mukavia opettajia. Eniten ärsyttää kun koulussa infoaminen ei oikein toimi... 
Monta uutta ystävää on tullut myös esille eri aloilta ja näin ollen kaveripiiri on taas leventynyt. Jos tota voi ees sanaksi kutsua. 

Hiihtolomaa mulla oli huikeat neljä päivää. Lomalle oli hienoja suunnitelmia, jotka sitte kuitenkin kusi. Jotenkin ei yllättänyt, että jäin taas loppujen lopuksi yksin. Huomenna (keskiviikkona) siis alkaa pieneläinhoitoviikko Sannin kanssa. Saas nähä mitä siitäkin ja tulee. Päästäänpä taas lellittelemään käärmeitä, iguaania, ötököitä ja jyrskiä. Tiedossa on myös paljon häkkien pesuja ja omien ällötysten voittamista. Nuo torakat viälä ällöttää ja ei meinaa uskallusta niitä käsitellä. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja jotain uutta opittaisiin. 

Sunnuntaina sain itteni ylös sängystä ja jaksoin raahautua mettään moikkaamaan husky-porukkaa. Paikalla oli noin suurin piirtein 40 siperianhuskya ja sitten malamuutteja oli n. 10. Ihmisiä olikin sitten hieman vähemmän mutta jutusteltavaa riitti ja kaasugrilli kruunasi kaiken. Niinhän se menee, että ajaminen ja syöminen ovat yhtä tärkeitä tuossa sosiaalisessa tilanteessa. Itse olin tyytyväinen reissuun vaikkakin yksi kaatuminen 90asteen mutkassa olikin mutta pitkällä letkalla se oli aivan ymmärrettävää. Onneksi oli minä, kuski ja viälä kuvaaja auttamassa pysäyttämään letka. Itselleni oli kokemus, kun ihan kisa-koirien kyytiin pääsin. Harmittaa kun ei päässyt ajamaan pitkästä aikaa, mutta kun tuttuja koiria ei riittänyt niin ei ollut mahdollisuutta. Tyytyväiseksi teki se, että musta kinasteltiin taas, että kumpi saa mut kisavaljakkoonsa ajamaan. Keikkaa pukkaa.

Lopuksi laittelen kuvia niistä yhteisajoista jotta näkee jotain millaista meininkiä meillä oli.

Mukana oli myös pikku-musheri opettelemassa ajoa.




Kuvassa näkyy myös vähän malamuuttienkin menoa.

Vanhukset: Pyry ja Tuisku <3




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti